Yksilöllisen hautakiven suosio kasvaa

Muistomerkeissä halutaan esiin läheisen persoona ja eletty elämä.

titleMarita Uurto on Keikyän Kiven kivisuunnittelija.

Hautakivien perinteinen suorakanttinen malli on vuosituhannen alusta lähtien antanut tilaa vapaammille muodoille ja erilaisille työstötavoille. ”Yhä useampi haluaa muistella läheistään hautapaikalla, jossa on joku tälle tärkeä asia.

Vainajan persoonan toivotaan näkyvän kivessä”, sanoo kivisuunnittelija Marita Uurto Keikyän Kivi Oy:stä. Esimerkiksi innokkaasta puutarhurista voi muistuttaa pronssinen – jopa värillinen – kukka. Musiikin ystävän kiveen sopivat koristeeksi vaikkapa kaiverretut nuotit tai pianon koskettimet.

Luontoihmisestä kertoo kenties kiven louhittu reuna tai omalta mökiltä tuotu luonnonkivi. Ulkomailta tuttuun tapaan muistomerkkiin saatetaan liittää keraamiselle laatalle painettu vainajan kuva. Lyhtyaukot, enkelit ja linnut ovat olleet suosittuja koristeita jo pitkään.

Erilaiset muodot, reuna- ja kuvituslouhinnat, pintakäsittelyt ja pronssikoristeet antavat kivelle yksilöllisen ilmeen ja tekevät siitä jopa taideteoksen. Seurakunnat eivät ole enää vuosikymmeniin vaatineet suorakanttisuutta vaan rajoittavat yleensä vain kiven kokoa. ”Myös edullisella budjetilla saa persoonallisen hautakiven”, Uurto korostaa.

KOLMIULOTTEINEN KUVA AUTTAA VALINNASSA

Sastamalalainen perheyritys Keikyän Kivi on jalostanut suomalaista graniittia hautakiviksi vuodesta 1933 lähtien. Uurto on kasvanut hautakivien keskellä ja osaa itsekin valmistaa niitä. ”Asiakkaat joutuvat tekemisiin kivihankinnan kanssa vain harvoin, joten kolmiulotteisesta suunnittelupalvelustamme on heille suurta apua.

Heidän tarvitsee vain valita lähtökohdaksi joku kivimalli laajasta kuvastostamme sekä valottaa omia ajatuksiaan ja vainajan persoonaa”, Uurto kertoo. Toiveiden pohjalta suunnittelija ideoi yksilöllisen kiven. Asiakas saa muokattavissa olevan 3D-kuvan, josta näkee kiven muodon, värin, tekstit ja koristeet täysin oikeassa mittakaavassa.​

www.muistoksi.fi

Send feedback

Thank you for the feedback!
Return to the article

More information

Proudly powered by:
Natify Inc
Programmatic Content Marketing ®
www.natify.io

Client:

Calcus